perjantai 27. tammikuuta 2012

South Beach

Puntari näytti kauheita lukemia, joten päätin aloittaa South Beach -dieetin. Olen sillä aikaisemmin laihtunut lähemmäs kymmenen kiloa, joista muutama on tullut takaisin näinä muutamina vuosina jotka ovat kuluneet siitä kun lakkasin ohjeita noudattamasta. Perustaltaan se kuulostaa hyvältä. Ei tarvitse nähdä nälkää, saat syödä melkein niin paljon kuin haluat 5-6 kertaa päivässä ja jälkiruokaakin saa. Ensimmäiset kaksi viikkoa ovat tiukat. Ei hedelmiä, ei sokeria, ei mehuja tai leipää, ei pastaa tai riisiä ja useimmat vihanneksetkin on pannassa. Kaikkea vihreää saa syödä. Ensimmäisen vaiheen jälkeen saa ruokavalioon palauttaa pikkuhiljaa noita pannassa olleita ruokia.

Eilen oli ensimmäinen päivä. Tein kalkkunajauhelihalla täytettyä kesäkurpitsaa. Ylimääräisestä kalkkunasta paistion pihvejä, jotka söin tänään. Olen syönyt paljon salaattia, jossa on vaihtelevasti ollut fetaa tai mozzarellaa. Laukussa on mukana pähkinöitä, joita saa syödä rajoitetusti. Katsoin muutamia reseptejä ja ajattelin, että tänään teen jälkiruokaa. Edellisellä kerralla en syönyt mitään makeaa kahteen ensimmäiseen kuukauteen, vaikka jopa ensimmäisen vaiheen aikana saisi syödä sokerittomia karkkeja (mutta ei tietenkään suklaata). Ostin ohjeen mukaisesti ricotta-juustoa, johon sekoitin Stevia-makeutusainetta, kaakaojauhetta ja vaniljauutetta. Lopputulos on ihan hirveä. Maistoin ricottaa sellaisenaan ja jo se toi pahan olon tunteen, joka ei kaikonnut vaikka lisäsin muiden aineiden määrää. Tämä on varmasti kamalinta jälkiruokaa ikinä. En enää ikänä osta ricottaa, koska sen maku on vain jotain tuskallisen kamalaa. Ja en yhtään liioittele. Nyt pitää sitten keksiä jotain muuta syötävää.

Minulle totaalikieltäytyminen on paljon helpompaa kuin vähentäminen. Jos annan luvan itselleni syödä jotain hyvää ja ostan kotiin vaikka keksejä, niin ne ei kaapissa kauaa pysy. Sama käy jos leivon jotain. Joten kielletään siis kokonaan kaikki herkut, jotta päästään alkuun tässä painonpudotusprojektissa. South Beachin kahden ensimmäisen viikon tarkoitus on vieroittautua sokerista ja makeasta. Dieetin kehitti alunperin sydäntautilääkäri, joka halusi etsiä keinon päästä pysyviin tuloksiin. Aika monet hänen asiakkaistaan olivat hieman lihavia, joka osalla oli johtanut aikuisiän diabeetekseen. Silloin insuliinintuotanto elimistössä on sekaisin. Pointti on se, että mitä enemmän syö sokeria, huonoja hiilihydraatteja ja sen sellaista, niin sitä enemmän ja nopeammalla tahdilla elimistö tuottaa insuliinia. Verensokeri nousee ja taas laskee nopeasti, ja sitten on taas nälkä. Tästä kierteestä on tarkoitus päästä ensimmäisen vaiheen aikana.

Voisin tietysti itsekin olla huolissaan terveydestä ja sen sellaisesta, mutta minua lähinnä tässä innostaa se että kohta ei taas ahdista katsoa peiliin ja on mukava lähteä shoppailemaan vaatteita. Nyt olen kaivanut kaapista esiin kaikkein isoimmat hupparit ja hukuttaudun sohvaperunaksi, kun en halua lähteä ulos. Liikunta auttaa, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti. Jos syö huonosti, ei se liikuntakaan pysty pitämään kalorimäärää kurissa. Näin minulle on siis kerrottu. Pitää kuitenkin jatkaa liikkumista, koska toisaalta ruokavalio yksin ei auta laihtumaan niin hyvin kuin nämä kaksi yhdessä. Eli lenkkipolulle siis ja sohvalla painot käteen. Ja nyt sunnuntaisin tanssimaan afrikkalaisittain, kiitos paikallisen kansalaisopiston tarjonnan. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti