maanantai 2. huhtikuuta 2012

Uunijuureksia ja tsatsikia

Olen aivan hulluna tsatsikiin. Aina siitä lähtien, kun kreikkalaiset ystäväni opettivat minua tekemään sitä, olen tehnyt sitä vähintään kerran kuussa. Se on helppo tehdä ja sitä voi käyttää vaikka salaatinkastikkeena. Itse useimmiten laita perunoita uunissa ja niiden seuraksi teen sitten tsatsikia. Tällä kerralla mukaan tuli myös porkkanaa ja bataattia. Bataatti on aika uusi löytö minun keittiössä ja olin yllättynyt miten makeaa siitä tulee uunissa. Viimeksi söin bataattikermaperunoita, joita tuleva anoppi oli löytänyt kaupan pakastealtaasta. Täytyy kokeilla itsekin kehittää siihenkin resepti, sillä mieluummin sitä tekee aina itse kuin ostaa valmiina, eikös?

Tässä reseptissä on vähän vähemmän mausteisuutta kuin mitä normaalisti käytän. Pidän tulisten perunoiden ja viileän tsatsikin yhdistelmästä, koska ne jotenkin täydentävät toisiaan. Kaikki eivät kuitenkaan sitä tulisuutta kestä, joten tällä kerralla otin vähän rennommin sen maustamisen kanssa.


Uunijuureksia ja tsatsikia neljälle


6 perunaa
2 porkkanaa
1 bataatti
1,5 tl paprikajauhetta
1 tl basilikaa
1 tl timjamia
0,5 tl chilijauhetta
oliiviöljyä
200 g maustamatonta jogurttia
puolikas pieni kurkku
2 valkosipulin kynttä
suolaa ja pippuria
(etikkaa)


Kuori perunat, porkkanat ja bataatti. Leikkaa niistä mahdollisimman samankokoisia palasia, että ne kypsyisivät tasaisesti. Laita juurekset leivinpaperin päälle pellille. Kaada päälle loraus oliiviöljyä ja mausteet. Sekoita juureksia niin, että mausteet ja öljy leviävät kaikkien päälle tasaisesti. Paista uunissa 175-asteessa noin 40 minuuttia.

Raasta kurkku isoksi raasteeksi ja puristele siitä ylimääräinen neste pois. Raasta valkosipulit joukkoon ja kaada päälle jogurtti. Sekoita ja mausta suolalla ja pippurilla. Joukkoon voi lisätä noin puolikkaan teelusikallisen verran etikkaa halutessaan. Laita jääkaappiin maustumaan juuresten paistumisen ajaksi.

Kevyempi lasagne

Teki tässä mieleni lasagnea, mutta se on aika raskasta ruokaa ja varsinkin juustokastikkeen kanssa siinä on reippaasti kaloreita. Päätin sitten hieman keventää sitä korvaamalla lasagnelevyjä kesäkurpitsaviipaleilla. Alunperin ajattelin, että teen kolme kerrosta eli kaksi levyillä ja yhden kesäkurpitsoilla. Loppujen lopuksi kävi niin, että alkoi kastike loppua kesken, joten jätin pois yhden kerroksen levyjä. Samalla jäi lasagnesta pois myös juustokastike, jonka korvasin laittamalla siihen ihan vain pelkkää juustoraastetta pikkasen. Lopputulos oli silti erittäin maistuva, tottakai. Isompaan vuokaan laitettaessa - tai jos haluaa enemmän kerroksia - tomaattimurskaa voi laittaa kaksi tölkkiä.

Lopuksi lisäsin tähän vielä mansikkadaquirin ohjeen. Sitä tuli nautittua jo muutama viikko sitten, mutta unohdin silloin heti hehkuttaa miten maistuvaa se oli. Pakkasessa on vielä muutama purnukka vadelmaa, taidan seuraavaksi kokeilla samaa drinkkiä niistä. :)





Lasagne


täysjyvälasagnelevyjä
400 g jauhelihaa
2 valkosipulin kynttä
iso sipuli
1 tlk tomaattimurskaa
oreganoa, basilikaa
suolaa, pippuria
juustoraastetta
2 dl lihalientä
iso kesäkurpitsa

Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi, tasapaksuiksi  viipaleiksi. Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli (valkosipulin voi myös raastaa kastikkeeseen, tuo enemmän makua esiin eikä ole kastikkeessa sitten isoina palasina). 
Kesäkurpitsakerros
Paista jauheliha tilkassa öljyä. Kun liha on kypsää, lisää sipuli ja valkosipuli. Kypsennä, kunnes sipulit ovat läpikuultavia. 
Lisää tomaattimurska ja lihaliemi. Lisää sekaan mausteet. Keitä kastiketta noin 30 minuuttia.
Kaada vuoan pohjalle ensin 1/3 kastikkeesta. Lisää päälle kerros levyjä. Kaada päälle uusi kerros kastiketta. Asettele kesäkurpitsaviipaleet seuraavaksi niin, ettei väliin jäisi kovin isoja rakoja. Kaada vielä lopuksi viimeinen kolmannes kastikkeesta. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista 200-asteisessa uunissa 30 minuuttia. 


Mansikkadaiquiri neljälle


1 limen mehu
1 dl tummaa rommia
5 dl tuoreita mansikoita tai 3 dl pakastemansikoita


Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Kaada laseihin ja koristele mintunlehdillä.