
Innostuin tekemään viikonloppuna panna cottaa. Olen
jo pitempään halunnut tehdä sitä, mutta tätä ennen ei ole inspiraatio
iskenyt. Ehkä eniten johtuen siitä, että minulla ei ole ollut astioita
joihin pistää ne hyytymään. Kävin perjantaina Ikeassa ja ostin sieltä
pieniä silikonisia leivosvuokia. Niitä ei ehkä ole ihan tähän
tarkoitukseen tehty, mutta minusta ajoivat hyvin asiansa. Tällä
reseptillä sain kaikki 6 pikkuvuokaa täytettyä. Lopputulos oli aika
makea, joten tämä pieni annos riitti kyllä tyydyttämään makeanhimon
vähäksi aikaa. Ohje on Sikke Sumarin Ruokaa Rakkaudella-ohjelmasta. Panna cotan seuraksi sopisi vaikka marjat tai hedelmät, itse jätin ne välistä ja keskityin tähän vaniljaiseen hyvyyteen sellaisenaan.
Panna cotta
5 dl kermaa (tai maitoa)
1 dl hyytelösokeri multia
1 kokonaisen vaniljatangon siemenet
Sekoita
kerma ja hyytelösokeri kattilassa. Halkaiset vaniljatanko ja kaavi
siemenet kerman sekaan. Voit myös laittaa tangon seoksen joukkoon, mutta
muista poistaa se ennen kuin laitat panna cotan hyytymään.
Kiehauta
seos ja keitä vielä noin puolisen minuuttia. Kaada annosvuokiin. Anna
hyytyä vähintään 2 tuntia, mieluiten kuitenkin yön yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti